Pitääkö olla huolissaan veroeuroista?
Kuntayhtiöitä ja niiden omistajia on julkisessa keskustelussa viime aikoina toistuvasti syytetty veroeurojen tuhlailusta, kilpailun välttelystä ja ties mistä. Tämä tuntuu perin oudolta, sillä ainakin Sakupen strategian ytimessä on hitaampi palveluhintojen kasvu kuin toimialalla yleensä, ja veroeurojen säästäminen koetaan vahvasti osaksi perustehtäväämme.
Kun vertaa Sakupen palveluhintojen kehitystä, vaikka viimeisen kymmenen vuoden ajalta, toimialan yleisen kustannusindeksin nousuun, voi todeta, että tässä ei ole kyse strategiakalvojen korulauseista vaan elävästä elämästä. Veroeuroja on todella säästetty.
Tilannekuvaa voi tarkentaa myös tekemällä vertailun tekstiilipalveluyhtiöiden julkisten tilinpäätöstietojen liikevoittoriveihin. Nopealla tarkastelulla nähdään, että veroeuroilla maksetut tekstiilipalvelut eivät ole niitä tuottaville yrityksille, kuten Sakupelle, läheskään niin tuottoisia, kuin vastaavat yksityisellä rahalla maksetut palvelut. Kuntayhtiöiltä tämä on todennettavissa kilpailulaissa vaaditusta eriytetystä tuloslaskelmasta.
Sakupe ja monet muut kuntayhtiöt ovat viimevuosina laajentaneet omistuspohjaansa, kun kansallinen hankintalaki rajoitti niiden toimintaa omistajiensa ulkopuolella. Suomeen tehtiin muusta Euroopasta poiketen hankintalaki, joka asettaa omistajien ulkopuoliselle myynnille 500 tuhannen euron absoluuttisen enimmäisrajan. Omistuspohjan laajentaminen on siis välttämätöntä, jos kuntayhtiö haluaa tarjota kunnille edes mahdollisuuden tutkia kaikki vaihtoehdot ja vertailla omia palveluhintojaan kilpailevana vaihtoehtona. Omituinen järjestely, joka on seurausta omituisesta lakipykälästä. Muussa Euroopassa noudatetaan EU:n hankintadirektiiviin kirjattua 80/20 sääntöä, eikä vastaavaa keskustelua juridiikasta tai markkinoiden toimimattomuudesta tarvitse käydä.
Kuntayhtiöiden kuuluu toteuttaa veroeurojen säästämistä paitsi varmistamalla oma kustannustehokkuutensa, myös hyödyntämällä markkinoiden tarjontaa silloin kun se on tehokkaampaa kuin oma tuotanto. Kuntayhtiöt ovat siis myös merkittäviä hankintayksiköitä, ostaessaan alihankintaa ja muita palveluita yksityisen sektorin yrityksiltä omistaja-asiakkaidensa puolesta. Näitä hankintoja tehdessään kuntayhtiöt noudattavat hankintalain mukaisia kilpailuttamiskäytäntöjä.
Kun puhutaan suurten sairaaloiden tekstiilipalvelutarpeista, jotka edellyttävät pesulan tuotannolta korkeaa hygieniaa ja teollista mittakaavaa, yksityistä palvelua on Suomessa tarjolla todella vähän. Sairaaloiden huoltovarmuudesta on myös huolehdittava vastuullisesti ja riittävällä resurssilla, tätä ei ole järkevää jättää erittäin ohuen markkinan varaan. Pienten kuntien palvelutarpeisiin ja vaikkapa palvelukotien asukaspyykin pesuun on jo sopivaa markkinatarjontaa enemmän. Näissä tilanteissa markkinoilta saattaa löytyä se toimivampi ratkaisu, kun osataan etsiä. Me Sakupella seuraamme alaa päätyönämme ja teemme erittäin hyvää yhteistyötä useiden alan pk-yritysten kanssa.
Sakupelaiseen ajattelutapaan kuuluu vahvasti ajatus siitä, että omistaja-asiakkaidemme ei kuulu käyttää palveluitamme vain siksi, että niitä voi ostaa ilman hankintalain mukaista tarjouskilpailuprosessia, vaan siksi, että ne ovat parhaita saatavilla olevia ja sopivat parhaiten asiakkaan tarpeisiin.
Mielestäni julkisella rahoituksella toimivien organisaatioiden pitää valintoja tehdessään tutkia ja vertailla kaikki vaihtoehdot, olivatpa ne yksityisen yrityksen myymiä tai kuntayhtiön omana työnä tuottamia palveluita – hinta ja laatu ratkaisevat.
Kyllä, veroeuroista pitää olla huolissaan – ja tämä on tärkeä osa kuntayhtiöiden perustehtävää.
Antti Tervo
Toimitusjohtaja, Sakupe Oy